

Olijaon-yrityksen idea
Olen ommellut käytännössä koko elämäni ja jo ala-asteen viimeisillä luokilla tein suuren osan vaatteistani itse. Oppimistani ja intoani ruokki äitini, joka oli työskennellyt suomalaisessa tekstiiliteollisuudessa ompelijana ja kannusti minua itselleen tärkeän harrastuksen pariin. Innostus tarttui ja nyt jo yli 40 vuotta jatkuneen aktiivisen, oma-aloitteisen tekstiilialaan perehtymisen myötä olen syventynyt kaikenlaiseen ompeluun ja monenlaisiin materiaaleihin. Erityisesti pidän siitä, kun saan suunnitella, kaavoittaa ja ommella vaatteet alusta asti itse. Innostavaa on myös käyttää uusiotekstiilejä siten, että niiden alkuperäinen käyttötarkoitus ei vaatteissa ole ilmeinen.
Olijaon-yritykseni liiketoiminnassa yhdistyvät pitkä taustani hyvin aktiivisena tekstiilialan harrastajana ja yritysvastuun ammattilaisena. Koulutukseltani olen mm. yritysvastuuseen ja kestävään kehitykseen perehtynyt liiketaloustieteilijä. Vaatteiden ja muidenkin tuotteiden ostamisessa tämä näkyy haluna tehdä vastuullisia ostopäätöksiä. Pukeutumisessa se on kuitenkin usein kovin vaikeaa, koska tekstiiliteollisuus on eräs voimakkaimmin globalisoitunut yritystoiminnan ala. Globalisaation myötä tekstiiliteollisuudessa raaka-aineiden tuottamisen (esim. puuvillakuitu) rinnalla myös vaatteiden valmistus on pitkälti siirtynyt Euroopan ulkopuolelle. Ääriesimerkki tekstiiliteollisuuden globalisaatiosta on nk. pikamuoti, jossa kaikkia tuotannon vaiheita ohjaa hyvin voimakkaasti kustannusten minimointi.
Koska pikamuoti-vaatteita ei ole edes tarkoitettu kestämään pitkään, on niiden laatu yleisesti ottaen huono niin materiaalien kuin vaatteiden valmistuksenkin osalta. Pikamuoti-vaatteiden ompelijat myös työskentelevät usein ala-arvoisissa olosuhteissa saamatta kunnollista palkkaa. Tämä on hyvin voimakkaasti ristiriidassa vastuullisen yritystoiminnan kanssa, missä ympäristölliset, sosiaaliset ja taloudelliset seikat ohjaavat toimintaa tuotteiden kaikissa valmistusvaiheissa lähtien materiaalien tuotannosta lopputuotteen valmistukseen. Vastuullisen yrityksen valmisteet ovat myös vastaaviin tuotetyyppeihin suhteutettuina pitkäikäisiä joko sellaisenaan tai muokattavina (esim. materiaaleja voi käyttää uudelleen muihin tuotteisiin). Tällöin yritys minimoi eri tuotantovaiheidensa aiheuttamia ympäristövaikutuksia tuotteiden elinkaaren ajalla.
Olijaon-yritykseni toimintaidea on tehdä vastuullisesti vaatteita herättämällä henkiin nykyaikaistetusti suomalaista pienompelimoperinnettä, jossa asiakas tuntee – tai vähintään tietää – asujensa suunnittelija-ompelijan. Samalla voidaan vähentää kuljetusten aiheuttamia päästöjä, koska postilähetyksetkin ovat maan sisäisiä, eivät esim. mannertenvälisiä. ”Oli joskus ja on yhä hyvää materiaalia!” on pienompelimoni motto – siitä nimi Olijaon. Yritystoimintani tavoitteena on tuottaa asiakkaille hyvää mieltä ja pukeutumisen iloa yksilöllisistä vaatteista, jotka on tehty jo kertaalleen käytetyistä tekstiilimateriaaleista ja joiden ompelijalla on ”kasvot”. Uskon siihen, että vaatteiden ompelijan ilo heijastuu myös tuotteiden ilmeeseen ja laatuun.
Vaatteet on hinnoiteltu siten, että yrityksessä täysiaikaisesti työskentelevä saisi itselleen kohtuullisen palkan ja yritystoiminta olisi kannattavaa. Olijaon-yritykseni pyrkii siten osoittamaan arvostustaan suomalaisille käsityöperinteille ja vaateteollisuuden ammattilaisille. Tämä mainittakoon, vaikka tämä yritystoiminta onkin itselleni sivutoimista, innostuneisuuteen ja harrastuneisuuteen perustuvaa työtä. Pienimuotoisuuden ja kausiluontoisuuden takia tuotteita valmistuu välillä enemmän, välillä vähemmän. Ja koska suunnittelen ja ompelen kaikki vaatteet hankkimieni kierrätystekstiilien ehdoilla, on jokainen vaate yksittäiskappale. Tämän myötä jokaisen vaatteen ostaja voi olla varma, ettei aivan täysin samanlaista asua ole kellään muulla.
Verkkosivuillani pyrin kertomaan mahdollisimman hyvin perustiedot vaatteiden materiaali- ja malliominaisuuksista, mutta vastaan mielelläni myös niitä koskeviin lisäkysymyksiin. Olijaon-vaatteita pääsee katsomaan ja ostamaan myös erilaisissa Suomessa järjestettävissä tapahtumissa, joista kerron verkkosivujen Ajankohtaista-osiossa.
Kiitos mielenkiinnosta Olijaon-yritystäni kohtaan. Toivottavasti valikoimasta löytyy vaatteita, joilla voin jakaa suomalaista ompelimoperinnettä ja pukeutumisen iloa teillekin!



